Kirjat ovat vähän kuin ihmisetkin. Niitä tulee ja menee. Monet uudet tuttavuudet ovat sinänsä miellyttäviä tavata, mutta vain harvoista tulee todella läheisiä. Oikein hyvän ystävän kanssa on mukava viettää aikaa oli päivä millainen hyvänsä. Yhdessäolo on mutkatonta. En pidä kertakäyttökulttuurista missään muodossa, ja olen ystävyyssuhteissa uskollinen. Vaikka ystävyyssuhteet muuttavat muotoaan elämän varrella, parhaissa niistä säilyy aina sama lämpö. Joskus voi mennä pitkä aika ettei nähdä, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin se edellisellä kerralla jäi.Lempikirjojen kanssa käy usein samalla tavalla. Silloin kun lukee paljon, kirjojakin tulee ja menee. Niitä saa kierrossa kavereilta ja lainailee sukulaisten hyllyistä tai kirjastosta. Kaikkein tärkeimmät kirjat haluan säilyttää omassa hyllyssä, jotta voin halutessani lukea ne uudelleen. Sisustuskirjat ovat usein niin kalliita, että tuntuu tyhmältä ja turhalta ostaa niitä itselle kertalukua varten ja jättää sitten pölyttymään. Yritänkin hankkia sisustuskirjat (kuten keittokirjat, puutarhakirjat tai askartelukirjatkin) sillä tavoin harkiten, että voin lukea niitä useaan kertaan vuosien varrella. Monien hyvien kirjojen joukosta voi vielä erotella ne, jotka ovat itselle todella merkityksellisiä. Parhaimmat sisustuskirjat tuntuvat kymmenen vuoden kuluttua ilmestymisestään edelleen yhtä hyviltä kuin uusina. Maku kehittyy ja muuttuu, mutta jos kirja on tarpeeksi ajaton ja omaan tyyliin sopiva, siitä löytää aina uutta inspiraatiota.
Kesäprojektina ajattelin listata suosikkikirjojani muutamassa erässä. Puhun kirjoista, joita luen aina uudestaan ja uudestaan. Nämä kirjat ovat kaikille jo entuudestaan tuttuja, joten tarkoituksena on lähinnä kertoa, miksi juuri ne ovat päässeet listalle.
Ensimmäisenä vintage-aiheisista kirjoista tule mieleen Cath Kidstonin Vintage Style ja Susan Cropperin Vintage Crochet. Ensimmäinen ei ole tietenkään yllätys, koska olen aina ollut suuri Kidston-fani. Vintage Style on jo vuosia vanha, mutta mielestäni edelleen Kidstonin kirjoista paras, ja toivon kovasti, että hänen seuraava kirjansa olisi yhtä inspiroiva kuin tämä ensimmäinen. Kidston suunnittelee nykyisin sisustuskuosien ja -tuotteiden lisäksi vaatteita ja korujakin, ja näkisin mielelläni häneltä jatkossa vintage-aiheisen lifestyle-kirjan. Susan Cropperin Vintage Crochet on virkkauskirja, mutta se onnistuu esittelemään kokonaista elämäntapaa, ja luen sitä ilolla monesta eri näkökulmasta, vaikka virkkaustaitoni ovatkin alkeelliset. Cropperin kirja (josta yläpuolella oleva kuva) saattoi olla yllätys tällä listalla.
Vintage-tyyliin liittyvät tietysti kirppislöydöt, erilaiset vanhat tavarat ja perintökalleudet. Herätyskello on ainoa muistoni isän puoleisesta isoäidistäni, jota en ole koskaan tuntenut. Kirjan alla olevan jaloilla seisovan ompelurasian olen löytänyt kirppikseltä, ja se on varsinainen säilytysihme. Jane Cassinin ja Ann Brownfieldin Vintage Treasures on ehdottomasti suosikkikirjojeni listalla. Sen tuomia ideoita käytän useimmiten makuuhuoneessa, jossa on kotimme ainoat romanttiset pilkahdukset (tarkoittaen lähinnä valaisinta, tapettia ja erilaisia peittoja).
Käydessäni kirppiksillä katselen vanhoja kahvikuppeja ja tarjoiluastioita, vanhoja kirjoja, kortteja ja valokuvia tai säilytykseen sopivia esineitä (vanhat matkalaukut, rasiat jne). Alapuolella oleva kuva vanhoista valokuvista on edellä mainitusta Vintage Treasures -kirjasta. Vanhoja valokuvia on kiva pitää esillä monella eri tavalla. Sen sijaan oikeanlaisia kehyksiä on hirmuisen vaikea löytää, joten usein laitan valokuvia peilin tai kaapin reunoihin, ja vaihtelen niitä mieleni mukaan.
Lastenhuoneisiin liittyen on kaksi ikisuosikkia. Toinen on Caroline Zoobin Childhood Treasures ja toinen Barri Leinerin ja Marie Mossin Flea Market Baby. Kirppiksiltä yritän niiden innoittamana löytää vanhoja lastenkirjoja, karttoja sekä erilaisia kassakoneita ja leimasimia, joista vanhin poikani on kiinnostunut. Haussa on uusi suosikkikirja, josta löytyisi ideoita koululaisten huoneisiin. Olisiko kellään ehdotuksia?
Poikien äitinä saan pitää nukkekotiharrastuksen itselläni, ja tällä hetkellä projekti edistyy todella hitaasti. Olen löytänyt muutaman sopivan huonekalun, mutta muita sisätöitä en ole tehnyt. Otin nukkekodistani kuitenkin vilauksen kuvaan, koska siinä sattui olemaan samanvärinen katto kuin Leinerin ja Mossin kirjan nukkekodissa! Samat tekijät ovat tehneet myös kirjan koira-aiheisista kirppislöydöistä, ja koirien ystävänä laitan ehdottomasti myös tuon kirjan tälle listalle, vaikkei kyseinen kirja olekaan nyt kuvissa. Kirjan nimi on Flea Market Fidos.Hm, huomaan, että kaikki listan alkupään kirjat ovat jo vanhoja! Ei vielä yhtään uutuuskirjaa mukana. Olen tullut hyvin valikoivaksi sisustuskirjojen suhteen. Blogimaailmasta löytyy niin hienoja blogeja, että harva kirja päihittää ne sisällöltään (tietysti kirjoissa on aina oma viehätyksensä, mitä netin kautta ei voi saavuttaa). Tämän postauksen aihepiiriin sopii parhaiten ehkä Tanjan hurjan kaunis blogi? Seuraavaksi listalla on lapsiperheaiheisia kirjoja ja sitten muutama sellainen sisustuskirja, joista olen saanut eniten ideoita ja vinkkejä omaan kotiin.
As my summer project I am going to list my favorite books. Most of these books are years old, and I read them over and over again. I have a special relationship with some books. I know them so well, but I never get bored of them. In this post I mentioned a few vintage-inspired books, like Vintage Style by Cath Kidston, Vintage Crochet by Susan Cropper, Vintage Treasures by Jane Cassini and Ann Brownfield, Childhood Treasures by Caroline Zoob and Flea Market Baby and Flea Market Fidos by Barri Leiner and Marie Moss. Next time my favorite books about kids and family life!

5 comments:
Voi kuinka mukava postaus! :) Kauniita kirjoja olet listallesi valinnut, tuo koira-aiheinen kirja on itselle ihan tuntematon teos mutta ehkäpä joku päivä siihenkin pitää tutustua.
Jään innolla odottamaan listan jatkoa!
Tuo virkkauskirja ilmestyi juuri suomeksi, joten se on monelle uutuuskirja :)
Nyt vaan rupeette yhdessä Outi L:n kanssa tekemään kirjaa ihanista isojen lasten huoneista!
Paljon kiitoksia maininnasta tällaisessa yhteydessä, olen aivan maireana täällä :)
Huomaan, että meillä on oikeastaan aivan samat kirjasuosikit. Juuri vähän aikaa sitten möin suuren määrän sisustuskirjoja kirpparilla, kun huomasin, etten ole alkuinnostuksen jälkeen innostunut avaamaan niitä. Useimmat mainitsemasi jäivät hyllyyni. Huomaan myös, että sisustusmakuni on muuttumassa kirjavampaan ja runsaampaan suuntaan (mikä ei vielä tarkoita hillitöntä basaaritunnelmaa kumminkaan).
Mulla on melkein samat lempikirjat :) !
A片下載,成人影城,愛情公寓,情色貼圖,情色,色情網站,色情遊戲,色情小說,情色文學,色情,aio交友愛情館,色情影片,臺灣情色網,寄情築園小遊戲,情色論壇,嘟嘟情人色網,情色視訊,愛情小說,言情小說,一葉情貼圖片區,情趣用品,情趣,色情漫畫,情色網,情色a片,情色遊戲,85cc成人片,嘟嘟成人網,成人網站,18成人,成人影片,成人交友網,成人貼圖,成人圖片區,成人圖片,成人文章,成人小說,成人光碟,微風成人區,免費成人影片,成人漫畫,成人文學,成人遊戲,成人電影,成人論壇,成人,做愛,aio,情色小說,ut聊天室,ut聊天室,豆豆聊天室,聊天室,尋夢園聊天室,080視訊聊天室,免費視訊聊天,哈啦聊天室,視訊聊天,080聊天室,080苗栗人聊天室,6k聊天室,視訊聊天室,成人聊天室,中部人聊天室,免費視訊,視訊交友,視訊美女,視訊做愛,正妹牆,美女交友,玩美女人,美女,美女寫真,美女遊戲,hi5,hilive,hi5 tv,a383,微風論壇,微風
Post a Comment