Luin eilen mainitsemani Juoksee saksien kanssa ahmimalla loppuun. Kirja on hauskasti ja sujuvasti kirjoitettu, ja suomennos toimii hyvin. Aloitin jatko-osan samantien, ja aion lukea kaikki miehen kirjat. Jostain syystä tuli eilen lukiessa hetkittäin tunne, että on väärin sanoa viihtyvänsä, kun taustalla on teemana heitteillä kasvettu lapsuus ja hyväksikäyttö. Kirja on omaelämänkerrallinen, en tiedä kuinka paljon mukana on fiktiota. Tosiasiahan on kuitenkin se, että maailmassa (ja ehkä Suomessakin) on lapsia, jotka elävät lapsuuttaan vähintään arveluttavissa ja julmissakin olosuhteissa. Jotkut selviävät siitä hyvin, jotkut huonommin. Onko väärin nauttia tekstistä ja viihtyä noin ankarien teemojen äärellä? Kirjoittajalla on tietenkin oikeus kirjoittaa mihin sävyyn haluaa, aivan kuten ihmisillä, joilla on jokin vamma tai sairaus, on oikeus puhua asiasta hurjaakin huumoria käyttäen, ikään kuin selviytymiskeinona. Vieraiden ihmisten on sitten eri asia laskea aiheesta leikkiä.

Pidän Burroghsin tyylistä joka tapauksessa todella paljon! Harmittaa ainoastaan, etten ole aiemmin lukenut hänen kirjojaan, vaikka olen usein niistä kuullut. Parempi tietysti myöhään kuin ei milloinkaan. Hänen kotisivunsa on täällä, ja mielenkiinnokseni huomasin, että hänen veljensä on kirjoittanut kirjan  Look Me in the Eye: My Life with Asperger's, joka on nyt myös lukulistalla. En ole sitäkään lukenut, vaikka mielelläni luen aiheesta. Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa! Löysin muuten Ikeasta eilen luomumustikkateetä. Se on oikein hyvää.