Kohta on se aika vuodesta, jolloin jokainen meistä haluaisi muuttaa Atlanta Bartlettin kotiin. Tai minä ainakin haluaisin. Kaikki muut värit paitsi valkoinen ahdistavat. No, sitä vaaleansinistä toki siedän. Olen jumittunut sisustuslehdissä muutamaan suosikkiin, joita olen lukenut vuosia, mutta tänään hankin sattumalta uusimman Dekon, ja siinä esiteltiin Atlanta Bartlettin monista lehdistä tuttua kotia. Samaa kotia  esitellään myös Bartlettin kirjassa At Home with White, josta olen aikoinani blogannutkin. Atlantan koti on valkoinen, tietysti. Osa kuvista taitaa olla kodin yhteydessä olevista studiotiloista. Kaunista yhtä kaikki. Tykkään etenkin keittiöstä ja sen yhteydessä olevasta ruokailutilasta, joka avautuu kätevästi suoraan pihamaalle.  Tekee mieli karsia taas omaakin keittiötä sekä tavarasta että väreistä.

Atlanta on muuten niitä naisia, jotka tykkäävät tuoda luontoa kotiin. Leikkokukat ovat tietysti aina kauniita. Muutama kivi tai simpukkakin on ihan kiva ajatus. Mutta kuivakukat, puunlehdet, ruohot, korret ja varvut. Oksankänkkyrät ja kävyt. Ei ole minun juttuni. En kestä sitä pölymäärää minkä ne keräävät kotona. Jotenkin voi ihan nähdä, miten energia seisoo kuivatuissa kukissa. Atlanta tykkää myös ihanista vanhoista peileistä. Niiden puhdistaminen on ihan oma juttunsa. Mutta myös lapsiperheessä voi olla valkoista. Sohville voi aina heittää pikkuisen peitettä, ja kaikki matariaalit kannattaa valita helposti irroitettaviksi ja pestäviksi.

Paumesin kirjat odottavat edelleen bloggaamista. Heh, odotan inspiraatiota. Olen aina inhonnut sananlaskua, jonka mukaan inspiraatio vierailee useimmiten ahkeran luona. Saattaa kyllä pitää paikkansa. Sananlaskuista tuli mieleen sanat, ja hauska linkki, jonka löysin tänään ihan sattumalta. Esikoinen halusi tietää, mitä tarkoittaa komeljanttari. Yritin selittää, ja lopulta etsin sanan netistä. Komeljanttari on arkikielessä väheksytty, vähäpätöinen näyttelijä. Sen selitys löytyi Helsingin kaupunginkirjaston palvelusta, josta voi kysyä ihan mitä vaan. Siis ihan mitä vaan! Palvelu löytyy täältä. Olen koko päivän miettinyt mitä kysyisin!

Otin jo muutaman kuvan hankkimistani täydennyksistä Paumesin kirjasarjaan, mutta niihin liittyvän tekstin tuottaminen tökki. Ehkä ensi kerralla. Ajattelin tehdä nyt pienen kierroksen kodissamme, jos se herättäisi jotain kirjoitettavaa. On tärkeää, että kodissa on onnellisia ja rakkaita asioita, jotka herättävät onnellisia ja rakkaita muistoja. Jokainen perheemme jäsen kiinnittäisi huomiota varmaankin ihan eri asioihin. Ajattelin aloittaa kierroksen eteisestä ja jatkaa olohuoneen, keittiön ja kodinhoitohuoneen kautta yläkertaan ja makuuhuoneisiin.

Eteinen on meillä muuten täynnä kenkiä. Onko teilläkin? Se on myös täynnä pyöräilykypäriä, jalkapalloja ja sählymailoja. Mutta etenkin kenkiä. Kuvassa nyt sattuu olemaan siniset puukengät. Oikeasti kenkiä on kaiken värisiä. Keskimmäisen jalkapallokengät ovat kirkkaan punaiset. Miehen juoksukengät ovat oranssit. Oikeastaan en tykkää oranssista värinä, mutta rakkaan ihmisen yllä kaikki näyttää kauniilta. Oranssikin herättää mukavan turvallisen tunteen. Se on luotettava, älykäs ja määrätietoinen väri. Hauska, hellä ja huolehtivainenkin. Jostain syystä eteisen kengät eivät pysy millään järjestyksessä.

Lapsuuden kenkäni löytyvät olohuoneen lipastolta. Ne tuovat mieleen mukavia ja hauskoja muistikuvia lapsuudesta ja nuoruudesta. Muistan esimerkiksi, kuinka lapsena juoksentelin pihallamme äitini ompelemassa punavalkopalloisessa mekossa. Hieman isompana rakensin parhaan ystäväni kanssa veneen talon takana olevaan rentukoiden reunustamaan ojaan. Leikimme myös apteekkaria ja arkkitehtia. Piirsimme satoja kuvia koirista, peikoista ja ilotalon emännistä. En ole varma ymmärsinkö mitä bordellin pitäjät oikeasti olivat, mutta kuvissamme he olivat vahvasti meikatun ja kohtalokkaan näköisiä naisia. Ystäväni oli erityisen hyvä piirtämään. Olin pienikokoinen, poikamainen ja hivenen näsäviisas lapsi. Rakastin koulunkäyntiä ja erityisesti matematiikkaa ja kielioppia, ja oppitunneilla olin viitata käteni sijoiltaan.


Olohuoneessamme on paljon sinistä, kuten koko kodissamme. Eräs tietty vaaleansinisen sävy tuo mieleen muistoja elämän eri vaiheista. Lapsena huoneeni tapetissa oli vaaleansinisiä kukkia. Samaa väriä ovat olleet myös mm. Giuseppen juoksupyörä, kuopuksen kantoliina ja monet vaatteet, asusteet, astiat ja jopa räsymatot. Toinen suosikkiväreistäni on vaalea turkoosi. Sitä löytyy etenkin keittiöstä, jonka ikkunan alla sijaitsee oma nurkkaukseni, joka toimii paitsi leipomis-ja ruuanlaittopaikkana myös työtilana. Nykyisin ehdin aika harvoin leipomaan. Teen aamupäivät töitä purkaen tavaratoimituksia, pakaten tilauksia ja inventoiden varastoja. Vien ja haen lapsia kouluun ja päiväkotiin, ja parina kolmena iltapäivänä viikosta hoidan lasten asioita. Pari iltapäivää viikossa käytän paperitöihin ja tilausten tekoon. Moni rästityö jää odottamaan lasten nukkumaan menoa. Töistä huolimatta ja mielenterveyden tähden vietän omassa keittiönurkkauksessani pari mukavan pitkää kahvitaukoa. Juon kahvia niin isosta mukista kuin huvittaa. Lueskelen erilaisia uutisia ja kavereiden kuulumisia tietokoneelta.


Kodinhoitohuone on parhaimmillaan, kun se on täynnä tyhjää tilaa. Ne hetket ovat harvassa mutta täynnä onnellista ja tyytyväistä tunnetta. Jotain on saavutettu ja saatettu loppuun. Pyykkivuori purettu, vaatteet viikattu, tavarat toimitettu jokainen omalle paikalleen. Energia virtaa tyhjässä ja puhtaassa tilassa. Sen jälkeen on mukava levätä ja rentoutua.

Yläkerta on meillä lepoa ja leikkiä, rentoutumista ja riehakkuuttakin varten. Siellä lapset levittelevät lelujaan ja pelejään, ja siellä katsotaan televisiota ja elokuvia. Lueskellaan sohvalla ja sängyissä, yksin ja ääneen. Yläkerran aulan aurinkona on nyt Lauran tekemä taulu seuranaan kuva koirulista ja sen pikkuveli-koirasta (pikkulista?). Muistan miten koiruli muutti luoksemme miehen pieneen opiskelijayksiöön lähes 14 vuotta sitten. Se oli pikkuinen ja villi ja juoksenteli iltaisin ympäri yksiötä pää sängynpohjaan kolisten. Siitä onkin kehittynyt harvinaisen kovapäinen koira. Kun pikkuli saapui vuotta myöhemmin pienenä pentuna, se ikävöi ensimmäisen yön omaa emoaan. Koko perhe vietti unettoman yön pikkulin vikistessä pedillään ja koirulin natustellessa puruluitaan. Koiruli raahasi KAIKKI kymmenet puruluunsa asunnon eri puolilta sänkyymme, ja söi ne kiukulla pikkulin ensimmäisenä yönä, jotta pikkuli ei pääsisi osingoille. Ensimmäisen yön jälkeen ne olivat kuitenkin rakkaat ja läheiset veljekset. Taistelivat toki hieman hyvässä hengessä kuten ihmisveljeksetkin.

Mies ja minä vietimme toisen ja erittäin ikimuistoisen unettoman yön koirulin ja pikkulin kärsiessä kennelyskästä koirulin ollessa kahden ja pikkulin yksi vuotta vanha. Ne valvoivat yön yskien ja oksentaen limaa sängyille, sohville, matoille ja lattioille. Mies ja minä siivosimme ja säpsähdimme nostamaan oksentavaa koiraa sängystä lattialle kymmeniä kertoja yön aikana. Kun on selvinnyt huumorilla koirien kennelyskäyöstä selviää monesta asiasta. Nyt jo edesmennyt pikkuli oli perheemme rakas jäsen, niin herkkä ja harvoille ystävilleen äärimmäisen hellä. Joka kerta kiivetessäni yläkertaan muistan sokeutuneen pikkulin pihatöissä. Nuuhkimassa ihanan tuoksuista yrttipenkkiä ja taputtamassa tassulla maata kuunnellen kuinka pikkuötökät vilistävät.


Yläkerrassa jokaisella lapsella on vuoteensa vieressä omat tärkeät tavaransa. Esikoisella levynsä ja lempikirjansa, keskimmäisellä linnarakennelma ja kuopuksella rakkaimmat pehmot. Kuvassa on muutama pikkupoikien lempilelu. Karhuherra Paddington tuo äidin mieleen kaikki lukemattomat kirjanlukuhetket. Niitä on ollut perheessämme paljon. Paddingtonista muistan myös Englannin, sillä useimmat kiinnostukseni kohteet ovat lähtöisin Englannista ja myös sen sisustustyyli on lähellä sydäntäni. Kuten kuvasta huomaa, suhteeni liinavaatteisiin on omaksuttu Jane Cumberbatchilta. Elämä on aivan liian lyhyt lakanoiden silittämiseen.

Itselleni sisustamisessa on tärkeintä tyhjä tila, valo ja vaaleansininen väri. Haluan ympärilläni olevien esineiden olevan sellaisia, että ne herättävät rakkaita ja onnellisia ajatuksia ja kertovat läheisteni luonteenpiirteistä ja kiinnostuksen kohteista. Moni kanssabloggaaja arvostaa ehkä eri asioita, ja ammattisisustaja ajattelee aivan eri lähtökohdista. Luen myös mielelläni sisustuskirjoja, jotka kertovat näistä edellä mainituista asioista. Paumesin kirjojen kodit ovat usein täynnä tavaraa tyhjän tilan sijasta, mutta esineet kertovat mielenkiintoisia tarinoita asukkaidensa elämästä. Yritän bloggailla noista kirjoista lähiaikoina.

On ollut pikkuisen kiirettä, pahoitteluni blogin hiljenemisestä! Tämä viikko on erityisen hässäkkää. Laskin, että viiden päivän aikana on kahdeksan lapsiin liittyvää pakollista menoa, kuten vanhempainiltaa ja oikojahammaslääkäriä. Luku ei siis pidä sisällään harrastuksia kuten jalkkistreenejä. Kirjoja olen ehtinyt harrastaa vain ihan vähän.

Olin aivan erityisen ilahtunut Marianne Kiskolan uudesta lapsiperheelle sopivasta kasviskeittokirjasta Papu, porkkana ja hillopulla - kasvisruokaa perheelle. Olen vuosia etsinyt kasviskeittokirjaa, jonka ohjeet houkuttaisivat myös lapsia, ja jonka ohjeet ylipäätään houkuttaisivat kokeilemaan uutta ja lisäämään kasvisruokien osuutta. Olen ehtinyt vasta selata kirjaa, mutta olen merkinnyt sieltä täältä jo lukuisia kohtia kokeiltavien listalle. Keliaakikolle on erityisen tärkeää, että monet ohjeet soveltuvat gluteenittomaan ruokavalioon sellaisenaan, tai että gluteeniton vaihtoehto on selkeästi esitetty. Esimerkkinä vaikkapa gluteeniton pinaattikeitto, jota olen pitkään kaivannut, mutta jota en ole uskaltanut omin päin lähteä suurustelemaan gluteenittomilla suurusteilla. Meillä syödäänkin nyt pinaattikeittoa ihan lähipäivinä! Kirjassa on kaunis kuvitus, ja siellä täällä on pieniä "ruokamuistoja" ja lausahduksia siitä mistä ohjeet ovat saaneet alkunsa.

Lähiaikoina kirjaa saattaa löytää myös Ihanasta, vaikka kirjat eivät yleensä Ihanan perustuotevalikoimaan kuulukaan. Ajattelin tämän kuitenkin sopivan aika kivasti perhe-teemaan. Kirjassa on muuten erittäin kaunis kansi. Kiva ja raikas raitakangas herätti heti huomion.

Kävin pitkästä aikaa kirppikselläkin. Tarjolla oli kaikenlaista kippoa ja kuppia, mutta en oikein innostunut mistään. En haluaisi kotiin enää yhtään asiaa, jolle ei selvää tilausta ja tarvetta, vaikka kippo myytäisiin kirppiksellä hyvinkin edullisesti. Ei tosin edes myyty, hinnat olivat taas aivan liian korkeat. Innostuin kuitenkin posliinisesta Melitta-kahvimitasta. Vastaavia mittoja on erittäin vaikea löytää. Saan asiasta usein osakseni pilkkaa, mutta sanon sen taas. Ehdottomasti nautinnollisin kahvikokemus syntyy, kun kahvin suodattaa suoraan mukiin posliinisuodattimen avulla. Kahvilaadun valinta ja tismalleen oikeiden mittasuhteiden määrittäminen vaativat hieman kokemusta ja näppituntumaa, mutta kokeilu on vaivan arvoista. Kuvan kuppi on liian pieni, mutta tällä kertaa suodatin siihen, koska se oli valkoinen.


Keittokirjan lisäksi kuvissa vilahtelee uusin Vakre Hem & Interiör, joka oli (taas?) erityisen hieno numero, ja tällä kertaa täynnä puutarhaa. Voisikohan talomme jatkeeksi mitenkään rakentaa kuvassa näkyvän kaltaista viherhuonetta? Edes ihan pientä ja poikkeusluvalla? Kiltti rakennuslautakunta? Ei taida onnistua...

Alakuvassa koiruli esittää pientä metsäkaurista. Ihana auringonpaiste lämmitti mökkireissulla sen luita, ja se hyppi ja loikki innoissaan kuin pikku bambi konsanaan. Ihmislapsetkin ovat ihan villeinä auringosta ja ravaavat leikkien keskellä edestakaisin sisään ja ulos. Itsenikin tekee välillä mieli hyppiä ja loikkia. Tänä aamuna tosin kylmästä. Aurinko paistoi mutta sää oli kolea, kun odottelimme tulevan ekaluokkalaisen kanssa koulun pihassa tutustumiskäyntiä. Elämme jännittäviä aikoja. Ensi kerralla on taas vaihteeksi vähän sisustuskirjatyyppistä aihetta.

Olen nauttinut puutarha-ajatuksista. Korostan sanaa ajatus, tekemisen tasolle en ole yltänyt. On ollut puutetta sekä ajasta että innostuksesta, mutta pienten lukutuokioiden jälkeen ainakin jälkimmäistä alkaa löytyä. Sain käsiini Johanna Vireahon ja Sari Tammikarin uuden puutarhakirjan Suomalaisia unelmapuutarhoja. Tykkäsin kovasti! Kysymyksessä on haaveilukirja, ei tietopaketti. Virkistävintä oli, että kaikki esitellyt puutarhat ovat todellakin kotimaisia, kukin omalla tavallaan hyvin viehättäviä. Osa puutarhoista oli suomalaisia perinnepihoja, osaan oli selvästi otettu kansainvälisiä vaikutteita. Yläpuolella olevassa kuvassa näkyvä kirjan aukeama kertoo englantilaistyyppisestä cottage gardenista. Se oli suosikkini kerrassaan ihastuttavan kasvihuoneen vuoksi. Haaveilenkin erityisesti kasvihuoneesta. Nykyiseen pihaamme sellainen ei valitettavasti mahtuisi mitenkään.

Uusin Country Living -lehti oli puutarhapainotteinen, ja siinä mm. lehden päätoimittaja Susy Smith esitteli omaa viherhuonettaan (ja kyllä, myös hänen Jack Russelin terrierinsä Biscuit oli päässyt kuvaan). Pääkirjoituksessa hän kertoi myös erittäin viehättävästä tavasta antaa puutarhakasveja lahjaksi. Kasvaessaan ne vuosien varrella muistuttavat sekä antajastaan että muistorikkaista tapahtumista ja merkkipäivistä. Meidänkin perheessä on saatu viherkasveja mm. lasten syntymän kunniaksi, ja olen yrittänyt näitä kasveja erityisesti suojella ja hoivata, vaihtelevalla menestyksellä.

Uuden puutarhakirjan innoittamana selailin myös vanhoja puutarha-aiheisia lehtiä. Haaveilen kasvihuoneen lisäksi työkaluvajasta. Se olisi kauniin sinivihreä, ja sen seinille olisi erityisen hauskaa järjestää työkalut ja puutarhakengät riviin. Tällä hetkellä työkalut ovat epämääräisesti jakaantuneina pitkin pihaa, lapiot ämpärissä talon nurkalla, harjat seinän vierustoilla ja harava keskellä kukkapenkkiä muistuttamassa tekemättömistä töistä. Kuvassa koiruli vaatii itselleen vappumunkkia. Vappu tuli ja meni. Tein taas halloumisalaattia, ja kuten joka vuosi, kotiamme oli koristamassa kolme poikamaista ilmapalloa. Kukaan lapsista ei halunnut suloista rottapalloa. Itse tykkään rotista ja kaikista jyrsijöistä. Lapsena rakastin pientä Giuseppe-hiirtäni rajattomasti. Paradoksaalista että kääpiöpinserit ovat alkuperältään rottakoiria. Koirulikin onnistuu aina silloin tällöin maalla haistamaan hiiren jäljet.

Ihanalle on muuten avattu uusi blogi. Se on nimeltään Ihana koti!, ja siinä Outi ja minä bloggailemme kerran viikossa erilaisista ajankohtaisista ja kotiin liittyvistä asioista. Esillä on vasta esittelypostaus, käykää kurkkaamassa. Virnuilen blogin kuvassa aika hirveän näköisenä, mutta halusin valita postaukseen iloisen kuvan, sillä koti ja sen kohentaminen omalle perheelle sopivaksi pieneksi pesäksi ovat iloisia asioita. Oikein hyvää viikonloppua!

I have been thinking about gardening. Only thinking, I didn't have enough time or energy to actually do any gardening this week. I got a new Finnish gardening book, and it is ideal for dreaming. I would love to have a greenhouse and a garden shed for all tools. In real life I have a very small garden, so there is not enough room for a proper greenhouse. I read an article about greenhouses from the latest Country Living magazine, and it was very nice. Pictures of garden sheds (above) are from old US and Danish magazines. My dog is not sleeping this time. He can see something very delicious on a table and he says "it is mine, I want to have it, I am very very hungry". He can be so determined sometimes. Outi and I have opened a new blog for my shop here, but this time only in Finnish. Have a nice weekend!