Monday, January 28, 2008

Koen niin paljon hauskemmaksi leipoa pikkuherkkuja kuin valmistaa kunnon aterioita, että ihastuin heti tähän kuvissa olevaan kirjaan Sweet and Savoury bites, The Snack-Time Recipes You Must Have, tekijänä Jane Price. Ja tämähän on tietysti perheenäidille ihan väärä politiikka, kun tällaisten välipalaherkkujen valmistaminen on kaikin puolin epäterveellistä ja ei-toivottua, ja liikenevän ajan voisi käyttää kunnon ruokareseptien opetteluun. Mutta ei tällä kertaa, meillä syödään edelleen makaronilaatikkoa, kasvissosekeittoa ja vastaavia ruokia, ja käytän aikani ja voimani tehdäkseni New York cheece cakea tai citrus biscuitseja. Rehellisesti sanottuna hankin kirjan kuvien takia. Rakastan keittokirjoja, joissa on kauniit ja harkitut kuvat. Tässä on, ja jokainen aukeama tarjoaa uuden kattausidean, sivuja on 250. Toistaiseksi olen nauttinut vasta kuvallisista antimista, ja leivonta on keskittynyt pullan leipomiseen, kun tuli edellisessä postauksessa niin luvattua.

Olen saanut pienen pakkomielteen noista kuvissa esiintyvistä värillisistä lusikoista. Tiettyjä ruokia vaan pitää syödä tietynvärisellä lusikalla. Omenavaniljarahkaa on aivan pakko syödä turkoosilla lusikalla, sillä turkoosi sopii niin kauniisti yhteen vaniljan kanssa. Vadelmasosetta syön pinkillä lusikalla, en oikein tiedä minkä muun ruuan kanssa pinkki kovin hyvin sopisi. Kun laitan lapsille kaakaota, sinisessä Tuutikki-mukissa täytyy olla oranssi lusikka ja vihreässä Pikku Myy -kupissa punainen. Erittäin oleellisia yksityiskohtia.

Pian on taas ystävänpäiväkin. Se näkyy lähinnä muutamien lehtien kansissa. Katsotaan jaksaisiko sen ympärille jotain blogiteemaa tänä vuonna kehittää. Kuvassa olevassa lehtipinossa ei ollut mitään aivan erityistä, mutta eilen tuli postilaatikkoon ensimmäinen numero tilaamastani Vakre Hjem & Interiör -lehdestä. Suosittelen lämpimästi tilaamaan sen, sillä lehteä on vaikea löytää suomalaisista kirjakaupoista. Tammikuun numero oli taas erittäin kaunis lehti, josta riittää iloa pitkäksi aikaa!

Sunday, January 20, 2008

Se on taas tulppaaniaika, tiedättekö. Tulppaanit ovat ihania, mutta yritän pysyä kohtuudessa ja olla laittamatta niitä kuviin turhan usein. Tammikuu on alkanut kovin kiireisesti. Kevään uudet mallistot ovat ilmestyneet tai ilmestymässä, ja olen perehtynyt niihin kaupan tarpeita varten. Sitten en olekaan oikein ehtinyt tehdä mitään muuta, ja kaikki luovuus on ihan hukassa. En ole lukenut yhden yhtään kirjaa, ja vain selannut muutaman lehden. Ei ole oikein mitään sanottavaa sisustusasioiden tiimoilta juuri nyt, mutta aion ottaa viikonloppuna kaiken vahingon takaisin, ja lukea kaiken mahdollisen inspiraation mitä on odottamassa. Lapsetkin vähän jo vihjailevat, että äiti ei ehdi tekemään mitään kivaa. Sen takia meillä leivotaan tänään pullaa. Teen ison taikinan, ja laitan lapset leipomaan kaiken, osaavat jo mainiosti, minä vain avustan. Useimmat taitavat tehdä pullataikinan vähän kuin lettutaikinan, periaatteella kaadetaan jauhoja kunnes taikina on sopiva. Ei meillä. Meillä tehdään pullataikina tarkalleen aina saman ohjeen mukaan, jotta tulee tismalleen sopivaa. Laitan sen tähän jos joku haluaa kokeilla. Ohje on Valittujen Palojen vanhasta leivontakirjasta Kodin suuri leivontakirja lähes 15 vuoden takaa.

Perinteinen kotipulla

5 dl maitoa
kuivahiivaa ohjeen mukaan
2 tl suolaa
2 dl sokeria
(haluttaessa kaardemummaa)
12-14 dl vehnäjauhoja
200 g margariinia

Taikina tehdään rakkaudella lämpimistä aineksista ja laitetaan kohoamaan liinan alle vedottomaan paikkaan. Jätä taikina pehmoiseksi ja laita lisää jauhoja leivontavaiheessa jos on tarpeen, niin pullista tulee mukavan pehmoisia. Leivotaan kanelikierteiksi ja lisätään taikinan väliin reilusti rasvaa, kanelia ja sokeria. Avainsana on reilusti, muuten ei maistu miltään. Nämä ovat lasten mielestä hyviä, itse en ole koskaan maistanut, kun en vehnää voi syödä. Tuoksuvat taivaallisilta joka tapauksessa. Mukavaa loppuviikkoa kaikille, sisustusasiaa sitten seuraavalla kerralla!


Thursday, January 10, 2008

Ensinnäkin, ihan hirmuisesti kiitoksia kaikista kivoista kommenteista mitä jätitte liittyen nukketaloon! Välitän kehut isälle, minähän en ole tehnyt talon suhteen vielä mitään. Paitsi haahuillut pitkin sopivia nettikauppoja, ja yrittänyt löytää sopivia kalusteita. Hankintalistalla on ihan ensiksi vanhanaikainen kassakone sekä uuni, jotka löytyvät kohtalaisen helposti. Mutta muuten kalusteiden löytäminen onkin vaikeaa. Päässäni on aika tarkat mielikuvat siitä mitä haluaisin, ja on vaikea löytää juuri oikean näköisiä kalusteita hahmoista puhumattakaan. Metallisängyn tulisi olla valkoinen, kuten myös kirjoituspöydän. Haluaisin kirjoituspöydän olevan vanhanaikainen, mutta ei kustavilainen, vaan pikemminkin sellainen vintage-tyyppinen. Jopa oikeanlaisten koirien löytäminen on tavattoman vaikeaa! Nyt tiedän kuitenkin naisnäyttelijän, jonka näköinen ajattelin Helenin olevan, hän on Julianne Moore. En löytänyt hänestä nyt kuitenkaan ihan oikeanlaista kuvaa linkitettäväksi.

Viime postauksen kommenteissa tuli esille kysymys, kuinka säilytän kirjoja. Hah, tuokin onkin hieman ongelmallinen asia. Periaatteessa suurin osa kirjoista meillä on työhuoneessa lasiovellisten hyllyjen takana, jotta ne eivät keräisi niin paljon pölyä. Sinne ei kuitenkaan mahdu kaikki kirjat, ja muutenkin jokaisella perheenjäsenellä tuntuu olevan huono tapa jättää kirjoja pinoihin minne sattuu ympäri taloa. Itse olen kerännyt valikoiman sisustus-ja käsityökirjojani makuuhuoneessa olevaan kaappiin, josta niitä löytää helposti iltalukemiseksi. Kaapin alaosassa on sitten pinoissa suosikkilehdet (lähinnä tanskalaiset Isabellas ja BoligLiv, englantilainen Country Living, Marie Claire Idées jne). Suurinta osaa sisustuslehdistä säilytän kellarissa isossa kaapissa, ja työhuoneessa on muutama hylly varattyna sisustus-ja puutarhakirjoille. Lempikeittokirjat ovat keittiössä tyrkyllä reseptien kokeilua varten. On kauniin näköistä kun kirjat on järjestelty väreittäin, mutta itse en ikinä löytäisi oikeaa kirjaa silloin kun haluan. Sen takia kirjat ovat meillä suurin piirtein aihepiireittäin.


First of all, thank you so much for your nice comments regarding my new doll house! I'll let you know if I make any proggress. Someone asked me how I keep my books. I keep most of my books in my study behind glass doors, but I have put a few of them in my bedroom (above) so I have always something to read before I go to bed. I think I should have books about doll houses.

Thursday, January 03, 2008

Joulua vietettiin rauhallisesti ja mukavasti. Maalla saatiin taas luistella liukkaalla järvenjäällä kuutamon valossa, ja lasten iloksi pohjoisessa satoi lunta, ja lapset pääsivät lumiukon tekoon. Mukavaa oli myös tavata perhettä ja ystäviä. Arvaatteko muuten, kuka onnen tyttö sai isältään joululahjaksi nukkekodin? Minä! Se on minusta tosi hieno, kiitos isä!! Talon alakertaan tulee kirjakahvila, ja kahvilan pitäjä asuu kahdessa muussa kerroksessa. Keskikerrokseen tulee keittiö-oleskeluhuone, ja yläkertaan makuuhuone ja tila työpöydälle. Toistaiseksi talon seinissä on vain pohjamaali, mutta en halua tehdä mitään hätiköityä ja tapetoida tai maalata taloa. Alakerran kahvilassa on isän tekemät kalusteet, ja sinne aion ensi töikseni hankkia vanhanaikaisen kassakoneen. Suuri päätyhylly on varattu kirjoille ja seinän vieressä oleva matala taso leivoksille ja kakuille. Keittiöön tulee jokin yksinkertainen keittiötaso uuneineen ja makuuhuoneeseen valkoinen metallisänky, lipasto ja paljon kirjoja. Kalusteita aion hankkia hiljalleen, jotta niitä olisi mielummin liian vähän kuin liian paljon. Toistaiseksi ainoat hankintani ovat sinipilkulliset Porvoon Riimikosta ostetut teeastiat. Yläkuvassa lipastonkulmalla olevat oikeat kirjat kertovat Helene Schjerfbeckistä, sain joululahjaksi yhden lisää.

Koska talo ei ole tarpeeksi suuri lapsiperheelle, sen asukas on mies nimeltään Oliver. Oliver pitää talon alakerrassa kirjakahvilaa, mutta päätyökseen hän ostaa, myy ja välittää vanhoja kirjoja. Monet Oliverin kautta kulkevista kirjoista ovat arvokkaita keräilykappaleita. Tunnustan, että ulkoisesti Oliver muistuttaa hieman elokuvan Yhdeksäs portti päähenkilöä, mutta luonteeltaan hän ei ole lainkaan oman edun tavoittelija vaan kiltti, älykäs ja erittäin huumorintajuinen. Oliverilla on seuranaan kaksi koiraa, Sergei ja Valeri, jotka ovat saaneet nimensä kuuluisien venäläisten jääkiekkoilijoiden mukaan (Valerin veli Pavel olisi saattanut olla pelaajana ansioituneempi valinta, mutta valitsin omavaltaisesti Valerin, koska se on kaunis nimi). Koirat ovat jotain siroa mutta urheilullista rotua, ehkä whippettejä? Talon sisustuksesta aion tehdä sen verran simppelin, että se sopii miehiseenkin makuun.

Kirjakahvilan vakioasiakkaita ovat mm. eläkkeellä oleva tuomari, joka keräilee rikoskirjallisuutta, sekä naapuritalossa hattukauppaa pitävä kaunis Helen, joka pukeutuu pitkiin kävelypukuihin ja pitää muodin historiasta kertovista teoksista ja lukee kaikenlaisia romaaneja. Helenillä on pitkät punertavat hiukset, ja hän muistuttaa erästä tunnettua näyttelijää, jonka nimeä en valitettavasti saa nyt päähäni. Kolmas kahvilaan liittyvä hahmo on Oliverin ystävä Erik, joka pitää naapurustossa pientä herkkukauppaa ja valmistaa kaikki Oliverilla myynnissä olevat kakut ja lounaspiiraat. Erik on miellyttävä ja lempeä ja tietysti loistava ruuanlaittaja, mutta hänen ulkoista esikuvaansa en ole vielä päättänyt. Haluaisin että talossa asuisi miniatyyrihahmoja, mutta sopivia voi olla vaikea löytää! Aikuisten nukkekotiharrastuksen ensisijainen tarkoitus taitaa tosin olla keräily ja tarvikkeiden näpertely, enkä ole varma onko suotavaa kehittää talon ympärille tällaista mielikuvitusmaailmaa. Mieleni tekee jo suunnitella Oliverille seuraavaa kirjojenmetsästysmatkaa, ja mietin kuka hänen koiriaan ja kahvilaansa hoitaa sillä aikaa. Urheilulliset koirat tarvitsevat paljon liikuntaa. Pidän erityisesti talon vihertävästä katosta ja ikkunan puitteista, sisältä talosta tulee vaalea ja yksinkertainen. Kuvien laatu on valitettavasti huono, kun päivä oli taas niin harmaa ja valoton.

I got this cute dollhouse as a Christmas present from my father. I love it!! He had also made a few pieces of furniture for it, but only stuff I have bought myself are blue and white polkadot teacups. I am going to decorate the ground floor as a book cafè, and it will be hosted by Oliver who lives upstairs and buys and sells antique books. Oliver looks a little bit like Johnny Depp in the Ninth Gate, but he is not selfish at all but intelligent and kind man. He has two dogs, Sergei and Valeri, both named after Russian hockey players. There have to be customers in the book cafè, of course. One of them is a retired judge, who is interested in criminology. There is also beautiful Helen, who lives next door and is a milliner (is that a right word, I found it from a dictionary?) and loves fashion and fashion history. And of course there is Erik, who has a delicatessen in a neighborhood. He is a very pleasant and gentle man who makes wonderful food (he makes all pies and cakes for Oliver's cafè too).

I know!! I should be just decorating the house and not make up all these stories...It is too much fun, lol. I want to think very carefully before I make any changes or paint or put any wall papers, and I want to keep my doll house quite simple. But I have no ideas where I can find suitable little characters for my doll house!