Olen ollut huono, huono bloggaaja! Lupaan parantaa tapani ja päivittää useammin. Olen myös kiireen vuoksi lueskellut muiden blogeja huomattavasti epäsäännöllisemmin kuin ennen. Siihenkin tulee muutos. Tämä(kin) viikko on meidän perheessä mennyt sairastaessa. Keskimmäinen on ollut kovassa kuumeessa, ja oli tänään ensimmäistä päivää päiväkodissa tällä viikolla. Päiväkodin ovessa oli huolestuttavan pitkä lista lasten keskuudessa jylläävistä taudeista, "päiväkodissa on liikenteessä influenssaa, vatsatautia, silmätulehdusta, kurkkutulehdusta... " En edes muista kaikkea. Ei enää yhtään niistä meille, eihän, vatsatauti oli jo edellisellä viikolla!En ottanut edes ystävänpäivää täällä blogissa vastaan sille sopivalla lämminhenkisyydellä, mutta näin jälkikäteen olisi tarjolla kakkukahvia päivän kunniaksi. Laitan tämän erittäin nopsan ohjeen myös tähän alle mukaan, jos joku haluaa kokeilla:
Banaanikakku
150 g rasvaa
2 dl sokeria (ainakin osittain mielellään tummaa)
2 munaa
3-4 kypsää banaania soseutettuna
4 dl jauhoja
1 reilu tl leivinjauhetta
1 reilu tl kanelia
1 dl hasselpähkinärouhetta
Vatkaa ainekset perinteisessä järjestyksessä sekaisin. Jos et halua käyttää sähkövatkainta, käytä pehmeää rasvaa. Paistetaan 180 asteessa noin 50 minuuttia. Tämä banaanikakku on erittäin yksinkertainen ja nopea tehdä välipalaksi! Olen yhdistellyt ohjeen parista eri banaanikakkureseptistä, ja sitä voi aina mukailla tarpeen vaatiessa.
Tiedän, että kirjaesittelyt ovat viime aikoina olleet vähissä. Olen säästellyt hankkiakseni kirjoja parin viikon kuluttua "työmatkalla". Eikö matkaa voi jo työmatkaksi kutsua, jos aikoo käydä ainakin kymmenessä eri kirjakaupassa? Se käy työstä, joten aion kutsua. Olimme muuten White countryn Outin kanssa Annan haastattelussa viime viikolla. Jos juttu toi tänne uusia vierailijoita, niin lämpimästi tervetuloa! Ensi viikolla tehdään vähän erilaista juttua, siitä lisää seuraavalla kerralla! Oikein hyvää viikonloppua!
7 comments:
Mie justiissa toissapäivänä tein tuommoista kaakkua, ihan pieniä eroja oli määrissä (ja tais olla että omaani pistin mantelirouhetta). Kanelia en ole tuon kanssa kokeillut, taidan kokeilla seuraavan kerran! Hyvää se on, eikä liian makeaa!
Ainoa probleema taitaa olla, ettei paistaessa kuivu liikaa (varsinkin kaasu-uunissa). Ja säilyvyys on kaakulla suorastaan onneton.. :D
Banaanikakku on hyvää!
Voi, tuleva reissu kuulostaa ihanalle -- kymmeniä ihania kirjakauppoja, kyllä se työstä käy ;)
Oli kiva lukea juttunne Annasta, ja vielä mukavampaa oli saada kasvot 'tutuille' :)
Juu , oli tosi hauska saada sinulle vihdoinkin "kasvot" :)
Banaanikakku, nami!
Minullekin tuli sopivasti Annan näytenumero, josta sinä sait kasvot. Oli mukava nähdä!
Työssäkäyvän perheenäidin blogin kirjoitukseen tiedetään olevan vähän aikaa, joten olemme kyllä jaksaneet odotella viestejäsi.
Pikaista paranemista teidän perheelle, meillä on sama tilanne ja maanantaina pitäisi päästä lähtemään lomalle Roomaan. Oikein hyvää työmatkaa! Olen kateellinen.
t. Sari
Älä pode huonoa omaatuntoa! Postauksesi ilahduttavat aina suuresti, mutta ymmärrämme kyllä, että kiireet ja muut elämän tohinat helpostikin hidastavat postaustahtia. Minunkin piti ostaa Anna, kun kuulin teistä. Kiitos informaatíosta, muuten en olisi kyllä tullut ostaneeksi lehteä.
Hello, I have only just found your blog but I LOVE it! Have even bookmarked it as the pictures are so beautiful - think I want to live in your house....sigh xx
Kiitos kaikille kommenteista! Meillä vietetään nyt hiihtolomaa, kivaa kun tulee lunta!!
Pipany: Thank you so much for visiting my blog and leaving a lovely comment! I have been very busy lately, but usually I try to write a few words also in English for my English speaking visitors.
Post a Comment