Koska ollaan jo melkein lokakuulla, ei missään nimessä ole liian aikaista lukea joulukirjoja. Sitä paitsi joulukirjojahan tulee eniten luettua kesällä, ainakin täällä kirjakahvilassa. Olen keräillyt joulukirjoja jo monta vuotta ja saanut niitä säännöllisesti lahjaksi. Uusin joulukirjani on Country Living -lehden toimittama Merry & Bright, 301 Festive Ideas for Celebrating Christmas. Eniten tykkäsin kirjassa pipari-ideoista ja muutamista helmistä kuvien joukossa, yleisilme kirjassa on kuitenkin liian runsas omaan makuuni. Olen enemmänkin hillitymmän skandinaavisen tyylin kannattaja, ja oikein runsaat ja kimaltavat koristeet eivät tunnu oikealla tavalla jouluisilta. Näin monen idean joukosta löytyy kuitenkin jotain moneen makuun. Alapuolella on hauskasti käytetty vanhoja nalleja ja hillittyä kuusta. Piparit eivät ole kuitenkaan kirjan ohjeilla valmistettu, vaan aivan perussuklaapipareita kuopuksen tuleville synttärikahveille.Pöydällä odottaa monta kirjaa tutkimista, ja pitkästä aikaa mielessä on sisustusideoitakin. Aikaa ja voimia ei tunnu kuitenkaan löytyvän blogin päivittämiselle, joten taidan suosiolla pitää parin viikon tauon ja jatkaa sitten taas uusin ajatuksin. Nautitaan kauniista syyspäivistä, ulkona on ihanan syksyinen ja raikas sää!

It is not too early for Christmas books, is it? The book in pictures is Merry & Bright, 301 Festive Ideas for Celebrating Christmas by Country Living magazine. Actually I am a big fan of simple and Scandinavian Christmas style, so maybe this book is a little too colourful for my taste. However, I found a lovely picture of white Christmas (above) and lots of recipes for Christmas cookies. I have not yet tried any recipes from this book, cookies above are basic chocolate cookies for my son's birthday party. I think I am going to have a little blog break, I*ll be back after a couple of weeks.







