Friday, August 31, 2007


Hui miten viikko on vierähtänyt, enkä ole edes huomannut! En ole ehtinyt bloggailemaan mitään, enkä edes puuhastelemaan kotona mitään erityistä. Toisaalta nuo työjututkin tuntuvat nyt niin hauskoilta ja mielenkiintoisilta pitkästä aikaa. Viikko on selkeästi ollut syksyinen. Nautin viileämmästä säästä ja kauniin syksyisistä päivistä, ja oikein odottelen, että ympäristö muuttuisi syksyisen värikkääksi. Tänään oli ihan pakko hankkia iso pussi kotimaisia omenoita (oman pihan pieni omppupuu ei valitettavasti oikein tuottanut satoa) ja vuodenaikaan sopivia kukkia.

Yläpuolella olevan valkoposkipinserin lempihedelmä on omenapiirakka. Ja iso pala, kiitos! Koirulin katse on tiukasti pöydällä olevassa kakkupalassa. Tein ihan perusomenapiirakkaa, mutta illalla löysin vanhasta Country Living -lehdestä niin herkullisen näköisen pekaaniomenapiirakan ohjeen, että sitäkin on ehkä lähiaikoina pakko kokeilla. Lueskelin lapsia nukuttaessa suuren pinkan vanhoja lehtiä, ja tuli jo mukavasti viikonloppuolo. Loppuillan aion viettää viihtyisästi Russell Crowen ja mukavan elokuvan parissa. Viikonlopuksi on kaikenlaisia sekalaisia suunnitelmia, toivottavasti ehdin toteuttaa niistä edes puolet. Mukavaa viikonloppua!


This week has gone so fast. I just realized it is Friday already! The weather has been crisp and beautiful, it is finally autumn. Today I bought colourful flowers and apples and made an applepie (my dog loves applepie, you can see him staring it in a picture). I found also a recipe for a pecan-apple pie (from old Country Living magazine) and I think I have to try it, too. I have so many plans for this weekend, but tonight I am just going to watch a nice movie by Russell Crowe. Have a nice weekend!

Sunday, August 26, 2007

Tiesittekö, että kaikki mustikat eivät ole sinisiä vaan osa on mustia, koska niistä puuttuu sininen väri? Näin ainakin opin viikonloppuna mieheltäni, joka kävi ahkerana keräämässä pari litraa mustikoita, jotta saimme sunnuntain iltapalaksi mustikkapannareita. Asian tieteellisestä selityksestä en ole tosin aivan varma. Itse en pistänyt nenääni ulos koko viikonloppuna, terveisiä vaan Mustikalle, joka kommentoi ulkoiluasiaa edelliseen postaukseen, oikeassa olit. (meneeköhän jo mustikat sekaisin?). Mustikkapannarit näyttävät ihan hassuilta, mutta oikeasti ne ovat hyviä. Sunnuntai-iltaan kuuluvat pannarit iltapalana, vähän kuin keskiviikkoon keitto tai perjantai-iltaan piirakka. Tai pitsa. Kävin viikonloppuna myös kirpparilla. Ostin vanhan teekupin ja kahvikupin samaa sarjaa jota aiemmin hankin sokerikon. Tahtoisin päästä divareihin tekemään kirjalöytöjä, mutta tällä viikolla ei vaan taida löytyä aikaa. Hyvää alkavaa viikkoa!

I made blueberry pancakes, I think they are suitable food for Sunday evening. I often make pancakes on Sunday, soup on Wednesday and pie on Friday. I don't know why. I spent the weekend at countryside. Actually I spent almost the whole weekend indoors. But I visited a flea market and bought an old tea cup and an old coffee cup. I would love to go and look for old books, but I don't think I have time for that at the moment. Have a nice week!

Friday, August 24, 2007

Joku nopea lukija saattoi huomata eilisen blogipostaukseni, jossa pohdin blogimaailmaa ja blogin antamaa kuvaa kirjoittajastaan. Kirjoittelin sitä illalla, ja se sisälsi paljon sellaista asiaa, joka on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Aamulla olin harmissani itselleni, ja poistin postaukseni. Kirjoitus tuntui vuodatukselta, ja oikeasti, miksi puolustelisin kirjoittamaani. Kaikki eivät ymmärrä asiaa sittenkään. Ihan lyhyesti voin vielä todeta, että tämä blogi ei ole julkinen päiväkirja. Se ei anna missään mielessä realistista kuvaa elämästäni, vaikka toki siinä on totta toinen puoli. Toinen puoli on kuvien luomaa illuusiota ja erilaisia ideoita. Tämä on harrastusblogi. Kerron siinä ajatuksiani sisustamisesta ja siihen liittyvistä kirjoista ja lehdistä. Joskus aina muunkinlaisista kirjoista.


Yllä olevat kuvat eivät ole meiltä kotoa vaan Ihanan tiloista. Tänään tuli paljon uutta tavaraa kuvattavaksi. Kaltaiselleni astiafriikille oli juhlaa päästä niitä hypistelemään! Olimme Annun kanssa aika täpinöissämme. Kotiin en kantanut mitään, mutta vaaleansiniset melamiiniastiat ja turkoosi käsintehty keramiikka saattavat tulevaisuudessa houkutella. Näitä melamiineja löytyy netistä sitten jossain vaiheessa kun ehditään niitä laittaa. Anteeksi näin mainostavat kuvat! Kun iltapäivällä pääsin kotiin, oli jo liian hämärää kuvaamiseen, ja kuvaton postaus tuntui aika ankealta ajatukselta. Viikonlopun aion viettää pitkästä aikaa mökillä. Ihanaa päästä ulkoilemaan (eihän vielä ole hirvikärpäsiä, eihän??), toivotaan siis hyvää säätä. Oikein mukavaa viikonloppua!

I took pictures above at work. We got a huge shipment today, lovely melamine cups and plates and hand made pottery from Denmark. I love those colours! It was too dark to take photos when I got home, so I used these pictures (a blog post needs pictures). Yesterday I wrote a long post about blogging, but I deleted it. Sometimes people who read my blog really think that all I do is to drink coffee and to read decorating books. But my real life is not like that. I am a mother! I spend most of my time with kids. I am going to spend my weekend at countryside, walk and be outdoors. Have a nice weekend!

Tuesday, August 21, 2007


Lähetin jokin aika sitten Pretty Essential -blogin Sharynille Austaraliaan pari skandinaavista tyyliä olevaa sisustuslehteä. Olin hyvin ilahtunut huomatessani, että blogillani on lukijoita Australiassa (Australia oli lapsuudessani unelmien maa, johtui ehkä televisiosarjoista!). Halusin lähettää lehtiä pienenä yllätyslahjana. Se oli hyvin vähäinen juttu, enkä todellakaan odottanut saavani mitään kiitoslahjaa. Tänään kuitenkin löysin postilaatikostani tämän ihanan ja hyvin taidokkaasti tehdyn pikkukassin. Siis aivan suloinen! Se on pellavainen ja siinä on siniraidallinen vuori, molemmat lempivärejäni. Yläreunaan on kirjailtu pieni lintu. Lämmin kiitos Sharynille tästä yllättävästä lahjasta!

I sent a couple of magazines to Sharyn from Pretty Essential. It was nothing, and I certainly didn't expect to get any thank you gifts. But today I got this wonderful bag. It is beautifully made, and I love it! Thank you Sharyn, this was so generous and kind!

Friday, August 17, 2007

Sain viimeinkin käsityksen muffinin ja cup caken erosta, Johannalle kiitos tästä linkistä. Tänään aamupalalle tekemäni sitruunamuffinit ovat siis todellakin aitoja muffineja, cup cake olisi paljon hienostuneempi ja sirompi, ja mahdollisesti jopa kauniisti kuorrutettu. Tällainen vähän ronskimpi ja ei niin makea versio sopi mainiosti aamukahvin seuraksi. Kuvassa on pari (kaukaisesti) aiheeseen liittyvää kirjaa. Romantic Cakes Peggy Porchenilta, ja Sublime Stitching Jenny Hartilta.

In my latest post I was wondering what is the difference between a muffin and a cup cake (in Finland we usually talk about muffins). Johanna gave me this link, so now I know that cup cakes are smaller and much more sophisticated and have often an icing. This morning I made some lemon muffins for breakfast. In a picture I have two books, Romantic Cakes by Peggy Porchen and Sublime Stitching by Jenny Hart.

Yläpuolella vilaus kirjasta Romantic Cakes. Peggy Porchenin kotisivu löytyy täältä, ja sitä voi selailla päästäkseen hieman tunnelmaan. Kirjan kakut ovat todellakin pikkasen liian haastavia tavallisen kotikokin väsättäviksi. Eniten ihastuin teekannun ja -kupin muotoisiin koristeltuihin pikkuleipiin, aivan uskomattoman hienoja! Mielessä siintelee muisto viime joulun koristelluista pipareista (hirveää sotkua!), joten en vielä lähtenyt näitä kokeilemaan. Kirjakahvilan pitäjän veli muuten tekee ihania täytekakkuja ihan työkseen, saattaisinpa jopa vinkata hänelle tästä sivustosta ihan inspiraation etsimiseksi. Peggy Porchenia on sivuilla kuvailtu cup cake star -nimellä. Hänen taideteoksiaan onkin nähty lukuisissa lehdissä ja julkimoiden hääkahvipöydissä. Itse pitäydyn tästä lähtien muffineissa, ne voivat olla vähän sellaista karumpaakin linjaa kunhan maistuvat hyvälle. Vinkin Peggy Porchenin kirjaan sain Yarnstorm-blogista. Blogi on ollut alusta lähtien yksi suurimpia suosikkejani, ja sen kirjoittaja Jane tekee hurjan kauniita kakkuja (ja myös niitä cup cakeja).

I just love these teapots and teacups by Peggy Porchen (in a picture above). They are gorgeous!! But this is not a baking book for a beginner, all these cakes are like a dream. Peggy Porchen's website is here. I read about this book from Yarnstorm. It is one of my all time favorite blogs and Jane from Yarnstorm makes wonderful cakes (and cup cakes too).

Teeaihetta sivuan hieman myös Jenny Hartin Sublime Stitching -kirjan kautta. Suosikkejani siitä ovat nimittäin nämä hauskat tee-ja leivosaiheiset keittiöpyyhkeet. Ihania! Kuvan nurkassa näkyy (hieman epätoivoinen) harjoitelmani aiheesta, tein sen lakanakankaalle komerosta löytämilläni langanjämillä (siksi leivoksessa on vaaleasininen kuorrutus...). Ajattelin opetella pistoja ensin harjoituskankaaseen, ja vasta sitten kirjoa kuvioita valkoiseen keittiöpyyhkeeseen. Kirja sisältää paljon silitettäviä malleja, mutta vain pieni osa niistä on sellaisia jotka itseäni kiinnostavat (kuten nämä tee-, leivos-, ja koira-aiheet). Olisin myös toivonut kirjaan paljon enemmän valokuvia. Nyt kirjasta löytyy ohjeet perusompeleiden tekoon, mutta kuvista ei näy mitä ompeletta on missäkin aiheessa käytetty. Tämä on varmaankin aloittelijan ongelma, kokenut käsitöiden tekijä osaa varmaan itsekin päätellä millaista pistoa käyttää. Onnistuin muuten tekemään yhden ainoan kauniin french knot -solmun, ja seuraavat yritelmäni olivat epäonnistuneita. Pakko jatkaa harjoittelua. Hyvää viikonloppua!

I love teapots and teacups in Jenny Hart's book, too. And cup cakes, they are my favorites! But this is my first attempt to do stiching so I need practice. I am practicing on a basic sheet fabric with threads I found from my sewing box (that's why my cup cakes have a light blue frosting!). After practicing basic stitches I try to do stitching on a kitchen towel. I find French knots very difficult to make, I have done only one good looking knot! Have a nice weekend!

Wednesday, August 15, 2007

Tällä kertaa hieman lehti- ja kirja-aiheista asiaa. Tämä elokuun alkupuoli on ollut niin kiireistä aikaa, että lukemattomien lehtien pino on päässyt kasvamaan. Iltaisin on aina runsaasti puuhasteltavaa seuraavaa päivää varten. Arki ei ole vielä ihan hanskassa, joten tuntuu ettei millään muista ja ehdi valmistella kaikkea seuraavan päivän päiväkoti- ja koulupäiviä varten! Lisäksi lasten mentyä nukkumaan on päivän hiljaisin hetki tehdä töitä tietokoneella, joten lehtien lukeminen on jäänyt vähiin. Sen verran ehdin jo huomata, että uusimmassa Isabellasissa oli hauskoja muffiniohjeita ja eilen postilaatikkoon kolahtaneessa Country Living -lehdessä herkulliselta vaikuttavia kasvis-ohjeita. Molempia kokeilen heti viikonloppuna. Alla oleva kuva lukunurkkauksesta (CL) on muuten suosikkini. Tuohon voisi istahtaa lukemaan! Isabellas-lehden mukana saapui kylkiäisenä myös viime vuoden numero (jota minulla ei sattumalta ollut) sekä pieni vihkonen koottuja kakkureseptejä.

Kirjojakin on odottamassa lukemista. Sain Amazonilta paketin, josta löytyi myös pari keittokirjaa. Ensimmäinen on Coming Home woth Gooseberry Patch, Food to bring Family and Friends to the Table. Kirja on Gooseberry Patch -sarjaa, joka ei ollut minulle ennestään tuttu. Niin, yleensähän väki kaikkoaa kun isken keitokseni pöytään, joten tottakai halusin tämän nimisen kirjan. Myös kirjan kansikuva oli asia joka houkutti kirjan tilaamaan, hyvin kutsuva syyssatopöytä. Kirjassa on näyttävinä teemoina halloween, kiitospäivä ja Yhdysvaltain kansallispäivä, mikä tekee suomalaiselle lukijalle hieman ulkopuolisen olon. Kirjan ohjeet vaikuttivat kuitenkin helpoilta, joten niiden kokeilukynnys on matala. Varmasti testaan muutamaa reseptiä. Kirjassa on ihan hauska countryhenkinen kuvitus.

Toinen uusi keittokirjani on aivan erilaista tyyliä, nimittäin Joanne Harrisin ja Fran Warden My French Kitchen. Kirjassa on todella hieno kuvitus! Ei sisustuskirjamainen vaan kuvat ovat väläyksiä ruokatoreilta, vanhoista rakennuksista ja totta kai myös ruuasta. Reseptit vaikuttavat melko haastavilta, näin pikaselaamisella suosikkejani ovat jälkiruuat ja leivonnaiset. Ja kun Joanne Harrisista on kysymys, voi arvata jo etukäteen, että suklaaosasto on kirjan parasta antia. Tätä kirjaa täytyy lukea pitkään ja ajatuksella ennen kuin osaa edes päättää mitä uskaltaisi kokeilla ensimmäiseksi! Luultavasti kokeilen jotain kirjan suklaaohjeista. Ainakin kirja päätyy iltalukemispinooni.


I have plenty of magazines and books waiting for reading. I just got a few magazines, and noticed that there are delicious cupcake recipes in the latest Isabellas magazine. I also noticed seasonal food recipes in the latest Country Living. I am going to try them as soon I have time, maybe on Saturday. A picture of living room with lots of books and an armchair is from Country Living, that was my favorite picture.

I have also two new cookbooks. I had read about these from several blogs, so I wanted to read them. The first one is Coming Home with Gooseberry Patch, Food to Bring Family and Friends to the Table. I think the cover picture is very tempting. Recipes look quite easy, so I am going to try a few of them. It is a nice and useful cookbook, but my favorite is My French Kitchen by Joanne Harris and Fran Warde. I think these recipes are more challenging, so I really have to read this book and think about them carefully. Pictures are wonderful in this book, and there is an entire chapter devoted to chocolate, it is my favorite part of the book!

Monday, August 13, 2007

Julia Birdin kirja Simple Floral Home on kirja, jonka hankkimista olen ajatellut jo vuosia. Sen on kuvannut Pia Tryde, joka on ollut kuvaajana monissa lempisisustuskirjoissani. Pidän Julia Birdin tyylistä paljon, ja olen jo pitkään bongaillut sisustuslehdistä hänestä kertovia juttuja. Hänen tyylinsä on yksinkertaista ja vähäeleistä olematta kuitenkaan lainkaan kylmää. Usein hänen sisustuksissaan esiintyy karujakin materiaaleja, mutta aina yhdistettynä suloisiin yksityiskohtiin. Tunnelma on aina hyvä, pidän kovasti! Ei mikään mullistava kirja kerta selaamisella, mutta luultavasti tulen tutkimaan tätä vuosia. Kirja löytyy Amazonilta kohtuuhintaisena pehmeäkantisena versiona. Samassa tilauksessa sain pari muutakin kirjaa, niistä myöhemmin.

Yllä pieni vilahdus kirjasta, lempivärini sinisen kohdalta. Kirja on siis jaoteltu värien mukaan. Ihan mukavaa vaihteeksi niin. Sainkin siitä idean järjestellä keittiön pikkuhyllyyn tällä kertaa sinisiä kahvikuppeja. Aivan kuin aikaa olisi ylenmäärin järjestellä kippoja ja kuppeja hyllyyn. Kirjan vieressä oleva sinikuvioinen purkki on vanha kanneton Arabian purnukka, jonka sain äidiltä. Ajattelin laittaa sen hellan viereen puukauhojen säilytystä varten.


I got my order from Amazon today. I bought Simple Floral Home by Julia Bird (I bought also two other books, more about them later). I have been planning to buy this books for years, because I like Julia Bird's style very much, and because photographs are by Pia Tryde (I usually enjoy her photographs very much). The style in this book is very simple and clutterfree, pictures are beautiful. Pictures are organized by colour, and I got the idea to put blue coffee cups into my kitchen shelf (like I had time for organizing my coffee cups!).

Saturday, August 11, 2007

Kun palasin eilen töistä, oven viereen amppeliin oli ilmestynyt kauniita vaaleanpunaisia koristetupakkakasveja, ja terassilla oli kuvassa oleva ihana ruukku täynnä syyskukkia. Tykkään erityisesti tuosta koristekaalista, se on syyskasveista yksi kauneimpia. Varsin mukava tervetulotoivotus! Koko viikon ajan työpäivieni aikana lapset oli hoidettu (nuoremmat haettu aamupäivällä päiväkodista), ruoka laitettu, kotiaskareet tehty ja jopa kukkapenkit siistitty. Aivan, äiti oli kylässä. Kiitos äiti! Miten äidit voivat ehtiä kaiken?? Johtunee siitä, että äidit eivät ole tottuneita istumaan jouten ja lueskelemaan keskellä päivää, eivätkä he hukkaa aikaa kirjoittelemalla listoja siitä mitä olisi hyvä tehdä vaan pistävät toimeksi. Aikamoista luksusta siis tämä viikko, oikea arki alkaa vasta maanantaina.

Työviikko sujui mainiosti, työ ei tunnu varsinaisesti työltä lainkaan. Sähläsin toki kaikenlaista, ja vasta tänään tajusin kuinka olisin voinut tehdä monta asiaa paljon paljon tehokkaammin, mutta yritän olla kärsivällinen. Ensi viikolla osaan jo enemmän (tosin sekään ei ole vielä paljoa). Töissä on ympärillä kauniita asioita, ja työkaverit ovat kivoja!

Tiedättekö mitä tapahtuu lapsille jotka kieltäytyvät syömästä aamupuuroaan? He kuolevat viidessä päivässä. Tämä ja monta muuta julmaa tarinaa löytyvät vanhasta Jöröjukka-lastenkirjasta. Kirjan olen saanut aiemmin äidiltä, hän tuntee kiinnostukseni vanhoihin lasten-ja nuortenkirjoihin. Täytyy tunnustaa, että kuopukselle luin vain valikoituja paloja.

Sain muuten rokkaavan haasteen sekä Titiltä että Kanervalta (kiitos!!). Sopivia haastettavia olisi tietysti monta, mutta tällä kertaa laitan haasteen eteenpäin melkein kaimalleni Niinalle.

This was my first week working at Ihana Living. It was fun! I have still so many things to learn and I am not very efficient, but it was fun. My mother was visiting us and helped with kids whole week. Such a luxury! Yesterday I came from work and found lovely new flower pots in our garden. Thanks mum! The old childrens book above I got from my mother earlier. It is very interesting but so cruel! I coundn't read it to my own kids, lol.

Wednesday, August 08, 2007

Siitä on aikaa, kun tässä blogissa on nähty neulomisaiheisia kirjoja. Olen tainnut aiemminkin hehkuttaa RYC Classic -sarjan neuleohjekirjoja. Ne ovat aina yhtä hienosti kuvattuja! Ei haittaa yhtään etten juuri erota oikeaa silmukkaa nurjasta. Näitä kirjoja luen siitä huolimatta tuntikausia. Vakavasti puhuen, taas tekee mieli ihan oikeasti opetella neulomaan jotain muutakin kuin kaulahuiveja. Perinteisestihän kärsivällisyyteni loppuu aina sukanvarsien tai etukappaleen jälkeen.

Tänä syksynä sarjaan tuli neljä uutta osaa, Tweed, Travel, am to pm ja Accessories. Kirjat hankin Kangaroosta. Itse tykkäsin eniten tuosta viimeisestä. Asiaan saattoi vaikuttaa se. että kirja oli kuvattu merenrannalla ja hauskassa rantamökissä. Ohessa pari vilahdusta värimaailmasta. Kyllä, syksy tulee näistä helteistä huolimatta!

Tämä viikko on muuten ollut aikamoista haipakkaa. Lapset ovat jo totutelleet päiväkotiin, ja olen tehnyt töitä aamupäivisin. Työ on aika ihanaa, vaikka hieman hirvittää kuinka ihmeessä voin muistaa kaikki uudet asiat. Ensi viikolla alkaa koulu ja eskari. Töissä pyörittelen käsissäni kaikenlaisia ihanuuksia. Tulee aika innostunut olo sisustusasioiden suhteen. Sohva nyt ainakin saattaisi kaivata uusia tyynyjä...


I know, have said this before, but I just love RYC Classic pattern books! I really have to learn to knit better. This time I have four new books, Tweed, Travel, am to pm and Accessories. I bought them from Kangaroo. I love Accessories most, pictures are gorgeous!

Sunday, August 05, 2007


Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Kuvassa siis esikoisen saama onnittelukimppu. Tänään on ollut aikamoinen hässäkkäpäivä, ja aion viettää loppuillan katsomalla televisiosta nauhoitettua Working girl -elokuvaa. Voi, nuori Harrison Ford! Ja voi (herran jestas!) ne 80-luvun kampaukset!! Siis oikeasti, olivatko ne kampaukset muka niin kauheita? Ja pidettiinkö niitä tosi hienoina? En oikein muista, kun omasta tukastani ei sellaista leijonanharjaa saisi sitten millään. Hilpeitä joka tapauksessa. Hyvää alkavaa viikkoa!

We had my son's birthday party today, and it all went very well and we had a very nice time. And now I am exhausted and I am going to relax watching old movie from the eighties, Working girl, by Harrison Ford and Melanie Griffith. The hair style is awful! Was it really that bad?

Saturday, August 04, 2007

Keittiössä on uusi räsymatto, sen kutomisesta kiitos anopille. Keittiön pöydällä on uusi vahakangas. Se on hankittu jo aikaa sitten ja ollut odottamassa kaapissa käyttöönottoa. Tänään oli kauniin kesäinen päivä, liian kesäinen kun mieli on jo syksyssä. Oli kuitenkin ihanaa ulkoilla koko perheellä. Koirulikin käveli tunteja ja oli todella janoinen kun viimein pääsi kotiin ikiomalle juomakupilleen. Se ei jostain syystä halua juoda muualla kuin kotona, ei edes pitkillä automatkoilla (vaikka lähes aina pidemmille kävelylenkeillekin otan vettä varmuuden vuoksi mukaan, ja tarjoan juotavaa useaan otteeseen). Ruoka kyllä kelpaa ihan missä vaan, vesi vain kotona. outoa. Illalla valmistelin kakkuja esikoisen huomisia juhlia varten.


It was a nice and sunny day and we walked for hours, the whole family. Our dog was really thirsty when we came home. He wants to drink water only from his very own water cup. He just refuses to drink outside home, weird. My mother in law made a rag rug for our kitchen. I have also a new oilcloth at my kitchen table. I have had it for months, and I finally put it on the table. The blueberry pie is for tomorrow.

Friday, August 03, 2007

Koulun alkuun on vielä viikko, mutta itse aloittelen töitä jo maanantaina. Ihan syksyfiilis siis. Olen aina pitänyt syksystä, se on ihan lempivuodenaikani. Etenkin alkusyksy, jolloin sää on mukavan raikas ja kuiva ennen marraskuun loskakelejä. On mukava pukeutua kunnollisiin paksuihin vaatteisiin kesävermeiden jälkeen. Voi käyttää samettijakkuja, villapaitoja ja paksuja housuja tarvitsematta kuitenkaan topata tai suojautua räntäsateelta. Kunnolliset kävelykengät ovat ihanat jalassa kesäsandaalien jälkeen (ja niitä tarvitaan, syksyllä on tarmoa kävelläkin paljon!). Kaikki näyttää kivalta kaduilla ja kaupungilla. Ihmiset ovat hyväntuulisia, tehokkaita ja täynnä energiaa, ja luonto on kaunis, minusta syksyllä ehkä kauneimmillaan. Loman loppuminen on aina haikeaa, mutta arkirutiiniin palaaminen tuo uusia voimia. Lapsillakin alkaa olo olla loppukesästä levoton, säännöllinen rytmi rauhoittaa.

Muistan kuinka lapsena vuoden hauskimpia hetkiä oli päästä kirjakauppaan hankkimaan kyniä ja kumeja lukuvuoden ensimmäistä koulupäivää varten. Pidin erityisesti vaaleanpunaisista ja vaaleansinisistä lyijykynistä, joissa oli teksti "It's a girl" tai "It's a boy". Niiden jälki oli paljon haaleampaa verrattuna peruslyijynään. Oli kadehdittavaa löytää lyijykynä, jolla sai aikaan kaikkein haaleimman jäljen (opettajan painajainen??). Ihminen muistaa hassuja asioita. Muistan tarkasti miltä syksyi tuntui, se tuntuu aikuisenakin yhtä hyvältä. Yhtäkkiä olo onkin pirteä ja tarmokas.

Kesällä ostin kirpputorilta useita vanhoja paketteja täynnä lyijykyniä. Niitä tarvitaan aina. En ole vielä kokeillut, onko niiden jälki haaleaa vai tummaa. Hankin edullisesti myös vanhan pulpetin, joka oli löydettäessä kamalassa kunnossa. Se oli maalattu paksusti ja rumasti vaaleanpunaisella maalilla. Isäni auttoi poistamaan maalin, ja hiomisen jälkeen aion maalata pulpetin lastenhuoneessa käytettäväksi. Toivottavasti onnistun maalaamaan sen siististi. Vanhan opetustaulun olen joskus hankkinut Hakaniemen hallin divarista.


It is not autumn yet, but I can already feel it. It is my favorite time of the year. I enjoy routines after a long lazy summer. Kids can enjoy their holidays a few more days, but I start my work on Monday. When I was a kid I loved to go to the paper store and buy pencils for the first school day. This year I bought pencils (in a picture) from flea market. I found also an old school table. It is in a very bad condition, but I am going to paint it and put it into kids room.